rumuus ei rumalta tuu loppumaan

Noora tossa tokas eilen, että joko Mimmun kans tulee toimeen tai sitten ei. Se oli harvinainen tosiasia, jota aloin  ite ajatteleen siinä ääneen vielä enemmän.

 
On ihmisiä, joiden kanssa tuun hyvin toimeen ja ne todennäkösesti ovat mun kavereita, hyviä kavereita tai jopa ystäviä! Niiden kanssa viihdyn, pystyn oleen oma itteni ja sanoon mitä ajattelen. Sellasien ihmisten seurassa hiljasetkaan hetket ei tunnu vaivaantuneilta ja sellasten ihmisten seurassa voin näyttää tunteeni ihan avoimesti. Niille ihmisille voin tiuskia joskus vähän pahemminkin, tietäen, että pian ollaan taas ylimpiä ystäviä. Niitä ihmisiä halaan tosissani ja osotan, että välitän.

 Sitten on niitä ihmisiä, joita en voi sietää millään. Pelkkä niiden naama saa mut kiehuun raivosta ja jos ne uskaltautuu avaan suunsa, niin viimenenkin hermonripe on mulla mennyttä. Ne todennäkösesti on aistinut sen mun käytöksestä ja kommenteista, etten tule niiden kanssa toimeen. Oon saattanut sen myös ihan ääneen tokasta kyseiselle henkilölle. Semmosille ihmisille sanon kaiken päin naamaa mitä ajattelen, eikä mua kiinnosta suuttuuko ne siitä vaiko ei. Nauran niille päin naamaa, enkä viihdy niiden seurassa hetkeekään. Yritän päästä mahdollisimman nopeesti eroon, keinolla millä hyvänsä. Harvemmin mä kuitenka mitenkä väkivaltaseks alan.

Ihmisistä löytyy myös sellasia, joiden kaveria vaan esitän. Saatan esittää kaveria siitä syystä että hyödyn kyseisestä henkilöstä jotenkin tai kyseinen henkilö on mun hyvän kaverin kaveri, enkä ehkä kehtaa olla törkee. Vaikkei naama mua miellyttäsi ja jutut olisi mun makuun vähän korkeelentosia, yritän kestää. En kuitenkaan vietä aikaani liian paljon tällästen ihmisten seurassa, muutakuin joskus pakonsanelemana.