niin kylmä ettei sille ole määrää

Vaikka väkisin ja vasten tahtoa. Just nyt mä päätin tulla kirjottaan tänne, hävettää tämmönen taukoilu taas. Okei, en tee tätä väkisin ja jonkun painostuksesta niinkun annoin ymmärtää, ajattelin ihan joka asian saralta purkautua. Heti alkuun vinkkaan, että kameraa ei ole tehnyt mieli ottaa kouraan hetkeen, joten omia kuvia tuskin tuun tähän pykäseen.... Ehkä lainaan netistä.

Ainanen syysmasennus jatkuu ja toivoisin muutaman sentin lunta maahan. Itkuun pillahdan päivittäin tästä kaikesta ahdistuksesta ja pahasta olosta. En loppupeleissä tiedä, mistä moinen paha olo johtuu. Kotona kaikki on jees ja parisuhdekin seisoo omilla jaloillaan sitä sen enempää pökittämättä. Eihän se rakastavaisten elämä ole jokapäivä ruusuilla tanssimista, mutta pääosin kaikki on hyvin. Asia, mikä alitajunnassa saa mut raivosta kiehuun, on koulu. Kuukausi ja pitäis astua niistä ovista taas viispäivää viikossa sisään. Ennen sitä tarvis sopia kaks koetta, enkä ole niitäkään saanut aikaseks hoitaa. Kaks vaivaista koetta. Damn, miten mä hoidan asioitani taas...

Voimaa tähän kaikkeen kiukkuun saan musiikista paljon, erittäin paljon. Mitä ihminen tekis ilman musiikkia? Ei mitään ja sen takia oonkin ihan onskuna ollut monta viikkoo, KOSKA! Perjantaisin tulee neloselta Vain elämää, josta on tullu ihan ykkösohjelma. Sen myötä oon löytäny mukulavuosien jälkeen uudestaan Negativen ja etenkin Jonne Aaronin. Ahh tätä rakkauden määrää. Hehkutin eilen facebookissa jopa vieväni kyseisen miehen vihille, hih. En ehkä niin tosissani mutta melkein tosissani kuitenkin. Niin sulonen kaikella tavalla, kiltti ja tunteellinen. Sit semmosen paketin sisällä asuu pieni pahis kuitenkin, niin oon ihan myyty. Rakastan.

Myös eilisen isänpäivän myötä hiipi iltasella kova ikävä mun sisälle. Nimittäin tahtoisin vieläkin soittaa pohjoseen ja toivottaa maailman parhaalle papalle hyvää isänpäivää. Enää moneen vuoteen se ei ole ollut mahdollista, mutta ajatuksissa kyseinen henkilö vahvasti on. Muutenkin kuin isänpäivänä.

Noh, ettei koko postaus menis vaan vikinäks ja vinkumiseks, on tässä hyvääkin. Nimittäin reilu kuukausi jouluun ja oon ihan intoo piukassa käyny osteleen joululahjojaaa! Joskus takavuosina ostelin perheelle, ystäville, kavereille, tutuille, puolitutuille ja kumminkaimankoiranhoitajalle lahjat ja pykäsin kortteja koko kylälle. Nykyään lahjoja ja muistamisia saa vain lähimmät, nimittäin perhe, parhaat ystävät, poikaystävä ja serkku. Tänävuonna haluan muistaa myös mun niinsanottua työnantajaa, joka on omalla tavallaan pitänyt mut pinnalla tän syksyn. Etten aivan lorvimaan ole alkanut, kun kouluakaan ei ole.